Martti Elsilä liittyi mukaan ensimmäisenä ulkopuolisena neuvonantajana Kielo-hautomoon

Kielon takana on tietoturva-alalla toimineen Codenomicon Oy:n viidessätoista vuodessa menestykseen raivanneen avaintiimin jäsen Ari Takanen. Kielon mentori-verkostoon liittyi nyt uutena osaajana mukaan myös Martti Elsilä, joka on aikanaan vetänyt Technopoliksen yrityskehitystoimintaa sekä Oulussa että koko maan tasolla Espoossa ja omaa myös kansainvälisen liiketoiminnan yritystaustan.

”Arin heittämä haaste tuntui erityisen kiinnostavalta varsinkin, kun sain vuosi sitten tilaisuuden päivittää kokemustaustaani Kauko-Itään tehdyssä hautomoprojektissa. Siinä mm. haettiin hyviä toimintamalleja parhailta startup-kehittäjiltä ympäri maailmaa. Näimmekin Arin kanssa roolini erityisesti Kielon toimintamallin sparraajana”, kommentoi Martti Elsilä.

Tutkimusten mukaan kokenut verkosto on keskeinen työkalu menestyneissä kasvutarinoissa. Ouluseudullakin on jo huomattava määrä kansainvälisessä liiketoiminnassa kannuksensa hankkineita konkareita, joilla on verkostot maailmalle ja paljon annettavaa alkaville yrityksille. Mm. rapakon takana tällainen toiminta on paljon yleisempää kuin meillä Suomessa, halu kokemuksen jakamiseen koetaan tärkeäksi ja mahdollistaa kokemuksen ja verkostojen ylläpitämisen. Mentorointia tehdään yleensä ilmaiseksi ”pro bono”, mutta usein mielessä on myös mahdollisuus yrityksen toimintaan osallistumiseen esimerkiksi hallitustoiminnan tai enkelisijoittamisen kautta.

”Uudet startup yritykset tarvitsevat kokeneita yrittäjäkonkareita ja Kielo tarjoaa helpon tavan päästä mukaan eturiviin mentori- ja enkeliroolissa,” kommentoi Ari Takanen. ”Startup-talkoot tarvitsevat kaikki kansainvälisen bisneksen osaajat mukaan tekemään uusia vientiyrityksiä alueelle,” hän jatkaa.

Kielo Growth Oy on tuore toimija startupien kasvutarinoiden kehittäjänä Oulun alueella. Kielon hautomotoiminta alkoi uusissa tiloissa Teknologiantiellä elokuun alussa, ja ensimmäiset startupit ovat nyt muuttaneet tiloihin. Kielon konsepti on yksinkertainen: startupeille tarjotaan tilat, jossa löytyy yhteistä co-working tilaa, sekä mahdollisuus verkottua muiden samankaltaisten yritysten kanssa. Kielo näkee itsensä autotalli-startup-hautomona. Moni Kielon yrityksistä tuleekin kotitoimistoista, autotalleista ja pienpajoista. Ensimmäisten prototyyppien rakentaminen voi olla yksinäistä puuhaa, mutta yhdessä yritykset voivat hyödyntää toistensa kokemuksia, osaamista ja tuotantolaitteita.

Kielon tilat ovat tarjolla kaikille yrittäjille, mutta pääfokuksena hautomoyrittäjät näkevät IoT- ja turvallisuusmarkkinat. Hautomon henkilöstöltä löytyy kokemusta tuotannon organisoinnista pienille ja suuremmillekin laitteille, tulostettavasta elektroniikasta eri tarkoituksiin, laatuhaasteista autoteollisuuden ja lääketieteen tuotteille, huoltovarmuuskriittisten laitteiden myynnistä, sekä myös kaivannaisteollisuudesta, tietoverkoista, lentävistä laitteista ja sensoreista.