Sinustakin Kielolainen?

Tuemme yrityksiä haastavassa alkuvaiheessa ja autamme rakentamaan startupeista kasvuyrityksiä.

Me olemme Kielo, 100% yksityisomisteinen startup -sijoittaja, yritysyhteisö ja enkelisijoittajaperhe, jonka päätarkoitus on luoda uusia kasvuyhtiöitä Ouluun ja koko Pohjois-Suomeen. Kielo on aktiivinen toimija Oulun startup-ekosysteemissä ja auttaa kaikkia alueen startupeja ja kasvuyhtiöitä.

Innovaatio koetaan Oulun seudulla insinöörien jutuksi. Uuden luomiseksi on hyvä pystyä rikkomaan vakiintuneita toimintamalleja erilaisten näkökulmien avulla. Esimerkiksi tuotantovalmiin laserin ja savuverhon lisäksi innovaatio sinäänsä voi olla myös tuotantotapa, menetelmä, markkinan avaus tai markkinarakenne. Jo kevyellä ja hyvin ohjatulla työstämisellä on mahdollista päästä tuloksiin. Yhtenä esimerkkinä voi mainita kivijalka- ja verkkokauppan optoelektroniikan sovellusaihio Boxeption, joka syntyi 72 tunnin mittaisen Startup weekendin. Useista osallistujista niin Kielo kuin tuomaristokin päätyi palkitsemaan Boxeptionin parhaana innovaationa.

Alkavassa valmennuksessa aiheena on optoelektroniika, johon yhteistyökumppanit esittävät omia teknologioitaan tai toimintojaan. Valmennuksen sisällön kautta osallistujat saavat valmiit työskentelyryhmät joiden käyttöön annetaan parhaiksi havaittuja innovointityökaluja. Tavoitteena on mahdollistaa uusien innovaatioiden syntyminen, sekä omien vahvuuksien tunnistaminen sekä esiintuonti oman urapolkunsa eteenpäin viemiseksi.

Optoelektroniikan ja sensoreiden sovellukset ovat uusi tukijalka Oulun alueelle. Alan yritykset työllistävät alueellisesti satoja ihmisiä ja tuovat alueelle kymmenien miljoonien liikevaihdon. Maailmanlaajuisesti markkinat ovat viisitoista miljardia. Seuraavan viiden vuoden aikana määrien on arvoitu jopa kymmenkertaistuvan. Ala tarjoaa huikeita innovointimahdollisuuksia ja laajan tulevaisuuden liiketoimintapotentiaalin.

Ilmoittaudu mukaan osoitteessa: Eventbritessä tai sähköpostitse jarkko.ruottinen@kielo.com

Muuten, valmennuksessa ei ole osallistumismaksuja!